Navitas News 1/2020

TEKSTI & KUVAT: TIINA RAJAMÄKI

VARKAUDESSA VIETETTIIN TYÖLLISYYSVIIKKOA

VARKAUDESSA VIETETTIIN HELMIKUUSSA MAAKUNNALLISTA TYÖLLISYYSVIIKKOA JO NELJÄTTÄ PERÄKKÄISTÄ VUOTTA.

L aaja paikallinen toimijaverkosto järjesti teemaviikon aikana neljä erilaista ta- pahtumapäivää, joissa nykyiset ja tulevat työnhakijat, työnantajat ja työllisyyspalve- luiden tuottajat kohtasivat toisensa työlli- syyden aikaansaamiseksi. Varkauden tapahtumien tarkoituksena oli tuoda keskisavolaisia työllisyyden, kou- lutuksen ja yrittäjyyden mahdollisuuksia näkyväksi ja tunnetuksi mahdollisimman laajalle joukolle. Tapahtumat suunnattiin työttömien ja työnantajien lisäksi koululai- sille ja opiskelijoille sekä muillekin työlli- syydestä ja yrittäjyydestä kiinnostuneille. Työllisyysviikko alkoi tiistaina ilmaisen elokuvan ja kaupungin työllisyyspalvelujen esittelyn merkeissä. Keskiviikkona paikal- liset työnantajat kertoivat toiminnastaan ja osaajatarpeistaan MessiLive-lähetyksissä. Teemaviikko huipentui torstaiseen Hurraa Ura! -tapahtumaan ja päättyi perjantaina Wirtaa ja wipuvoimaa arkeen -tilaisuuteen, joka oli suunnattu työelämän ja koulutuk- sen ulkopuolella pitkään olleille työttömille työnhakijoille.

Hurraa Ura! houkutteli paikalle ennätysmäärän kävijöitä Vuoden suurin paikallinen rekrytointi- ja koulutustapahtuma Hurraa Ura! järjestet- tiin tänä vuonna toista kertaa. Nyt tapah- tumapaikkana oli Varkauden uudistunut kampus-alue, johon kävijät pääsivät tutus- tumaan ohjatuilla kampuskierroksilla. Avointen työpaikkojen ja koulutustarjon- nan lisäksi esillä olivat ensimmäistä kertaa myös harjoittelupaikat sekä tulevan kesän kesätyöpaikat. Tapahtuman juontajana oli radiosta tuttu Juha Perälä , joka innosti erityisesti nuoria osallistujia tarttumaan ennakkoluulottomasti työnhakuun. – Mukaan osallistui noin 40 näytteille- asettajaa, joista merkittävä osa oli rekry- toivia työnantajia eri toimialoilta. Päivän aikana tarjolla oli yli sata työpaikkaa Var- kaudessa ja lähikunnissa, kertoo Navitas Yrityspalveluiden yritysasiantuntija Katja Niiranen . Maksuton tapahtuma sai liikkeelle ennä- tysmäärän kävijöitä Keski-Savon alueelta. Järjestäjien arvion mukaan kävijämäärä

kaksinkertaistui edellisestä vuodesta. Niirasen mukaan tapahtuma on jo selkeästi löytänyt paikkansa paikallisena ura- ja rekrytointitapahtumana, jonka järjestämistä kannattaa jatkaa. Hän kiittää kävijöitä, näytteilleasettajia sekä muita järjestäjiä hyväntuulisesta tapahtumasta. –Erityisen ilahduttavaa oli nähdä, kuinka Hurraa Ura! kiinnosti eri-ikäisiä kävijöitä aina koululaisista työnhakijoihin ja alanvaihtajiin. Hurraa Ura! -tapahtuman järjesti Navitas Yrityspalvelut yhteistyössä Varkauden kaupungin, Savon koulutuskuntayhtymä Sakkyn, Savonia-ammattikorkeakoulun, Pohjois-Savon te-toimiston, Future Savo -hankkeen sekä paikallisten henkilöstö- palveluyritysten kanssa.

ERITYISEN ILAHDUTTAVAA OLI NÄHDÄ, KUINKA HURRAA URA! KIINNOSTI ERI-IKÄISIÄ KÄVIJÖITÄ.

14

Made with FlippingBook - Online catalogs