DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

joukkoliikenneasemat ja pysäköintialueet sijaitsevat ydinkeskus- tojen reunoilla. Asemilta ja pysäköintialueilta ihmiset siirtyvät au- tonomisilla lähiliikkumisyhteyksillä eteenpäin. Kuntien tavoittelemalla viisaalla liikkumisella tarkoitetaan ja- lankulkua, pyöräilyä, kimppakyytejä ja joukkoliikennettä, mutta myös henkilöautojen järkevää käyttöä sekä taloudellista ja tur- vallista ajotapaa. Useissa kunnissa kuntalaisia myös palkitaan viisaasta liikkumisesta sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävästä aktiivisuudesta. Kuntien sisäiseen ja kuntien väliseen liikenteeseen vaikuttaa positiivisesti se, että ihmisten työskentelyajat ovat vapautuneet kahdeksasta neljään -mallista tasaisemmin vuorokauden ympäri. Näin ollen aamu- ja iltapäiväruuhkia ei enää ole, ja liikenne sujuu muutenkin aiempaa tasaisemmin. Ruuhkattomuutta lisää myös se, että ihmiset työskentelevät yhä enemmän kotona tai kodin läheisyydessä sijaitsevissa yhteiskäyttöisissä työtiloissa. Liikennettä kuitenkin seurataan ja tarvittaessa myös ohjataan. Kunnat hyödyntävät liikennemääriin perustuvaa reaaliaikaista ti- lannekuvaa, jota jaetaan avoimen rajapinnan kautta myös autojen itsensä laatiman reitti- ja aikataulusuunnittelun tueksi. Myös vi- deoanalytiikka seuraa liikenteen sujumista ja ohjaa tietoa liiken- teen opastukseen. Järjestelmä reagoi nopeasti poikkeamiin ja mahdollisiin riskeihin. Onnettomuustilanteissa järjestelmä tekee automaattiset hälytykset ja avaa kuvayhteyden hätäkeskukseen ja paikalle saapuville viranomaisille. Kehittynyt paikantaminen ja reaaliaikaisen tilannekuvan muo- dostaminen ovat mahdollistaneet kuntien sisäisen robottiliiken- teen ja joukkoliikenteen automatisoinnin. Liikenneonnettomuu- det ovat merkittävästi vähentyneet tietokoneisiin ja tekoälyyn perustuvien kulkuvälineiden myötä. Kaikki kulkuneuvot kytke- tään verkkojen välityksellä yhteen, ja niiden törmäykset toisiinsa tai muihin kohteisiin estetään teknisesti. Automatisoitu tavaralii- kenne liikkuu teillä ja raiteilla pääsääntöisesti öisin, jolloin liiken- neväylien käyttöasteet ovat pienimmillään.

103

ELOKUU - LIIKKUMINEN

Made with FlippingBook - Online Brochure Maker