DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

ELOKUUSSA OPITTUA 1. Kunnilla on suuri rooli ihmisten ja tavaroiden liikkumisessa ja siinä, että liikenne sujuu turvallisesti, ympäristöystävällisesti ja älykkäästi. 2. Kunnat voivat vähentää turhaa liikennettä, päästöjä ja energiankulutusta sekä vapauttaa kaupunkitilaa autoilta ihmisille. 3. Kuntalaisia voidaan ja heitä kannattaa palkita viisaasta liikkumisesta sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävästä aktiivisuudesta. 4. Ruuhkattomuutta edistävät joustavat työajat sekä etä- työskentely joko kotona tai kodin läheisyydessä sijaitsevissa yhteiskäyttötiloissa. 5. Datan avulla liikkumista ja liikennejärjestelmiä voidaan kehittää ja uudistaa todelliseen käyttäjätietoon perustuen. 6. Itseohjautuvien kulkuneuvojen myötä vaatimukset liikenne- järjestelmien älykkyydestä ja reaaliaikaisuudesta kasvavat. 7. Liikkumista ajatellaan kulkuvälineiden omistamisen sijaan palveluna ja terveyshaittojen aiheuttajan sijaan hyvinvoinnin lähteenä. 8. Digitaalisten alustojen kautta erilaisia liikkumisen muotoja yhdistellään saumattomiksi ja tehokkaiksi kokonaisuuksiksi. 9. Joukkoliikenne kulkee automaattisesti ja muuttaa reittejään ja aikataulujaan ihmisten todelliseen käyttäytymiseen perustuen. 10. Kevytjakelulogistiikka tukee ilmastostrategioita, vähentää autojen määrää ja parantaa ihmisten turvallisuutta ja viihtyvyyttä. 11. Pidemmillä välimatkoilla kuljetuksia yhdistetään ja lyhyemmillä välimatkoilla niitä hajautetaan erilaisten hubien kautta.

111

ELOKUU - LIIKKUMINEN

Made with FlippingBook - Online Brochure Maker