DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

ja paikasta riippumatta. Alusta tukee asukkaiden hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä, vahvistaa paikallisuutta sekä mahdollistaa aktii- visen osallistumisen ja vaikuttamisen. Alusta edistää myös yh- teiskehittämistä ja kokeilukulttuuria, avoimuutta ja vuorovaikut- teisuutta siten, että kollektiivisuudesta on muodostunut kuntien uusi menestystekijä. Kunta-alusta, kuten muutkin julkisen sektorin alustat, on kyt- ketty Suomessa alun perin 2020-luvulla käyttöön otettuun palve- luväylään. Kansallinen palveluväylä toteutettiin Virossa jo aiem- min käytössä olleen X-road-nimisen tiedonvälitysalustan pohjalta ja samoilla periaatteilla. Palveluväylä on tiedonvälityskerros, joka määrittää, miten tietoja ja palveluja välitetään eri tietojärjestelmi- en välillä. Väylä on myös tiedonvälityspalvelu, jonka avulla julki- nen hallinto ja yritykset voivat hyödyntää muita väylään liittyneitä palveluita ja tietovarantoja. Kansallisesti yhtenäinen arkkitehtuuri mahdollistaa alustatalouden hyödyntämisen kaikilla julkisen sek- torin tasoilla. Kunta-alusta on helpottanut Johannan työtä kunnan infra- struktuuripalveluissa, ja Johannasta tuntuu, että ilman kuntien yhteistä ympäristöä ei enää pärjättäisi. Joka päivä jossain Suo- men kunnassa keksitään jokin uusi tapa toimia, tehdä asioita pa- remmin ja parantaa kuntalaisen hyvinvointia. Yhteisen alustan kautta nämä innovaatiot voidaan jakaa yhteiseksi hyväksi kaikille kunnille. Alustan yhteiskehittäminen varmistaa riittävät resurssit, ja uudet ominaisuudet voidaan testata riittävän laajasti ennen käyttöönottoa. Myös kustannukset jaetaan kaikkien kuntien kes- ken käyttäjä- ja asukasmäärien sekä käytössä olevien moduulien mukaisesti. KANSALAISPALVELU Työn ulkopuolella, kuntalaisen roolissa, Johannalle tärkein kun- ta-alustan ominaisuus on alustan kytkeytyminen valtakunnallisen palveluväylän kansalaiskäyttöliittymään eli kansalaispalveluun. Kansalainen asioi julkisen hallinnon kanssa saadakseen jonkin

116

DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

Made with FlippingBook - Online Brochure Maker