DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

reilusti ja läpinäkyvästi. Uudenlainen palvelurakenne edistää kansalaisten hyvinvointia, poistaa pahoinvointia ja tukee yhteis- kuntarauhaa ja demokraattisen yhteiskunnan toimintaa. Kansa- lainen voi itse vaikuttaa siihen, millaisia tietoja hän haluaa antaa ja kenelle. Valinnoillaan hän vaikuttaa siihen, minkälaisia ja minkä tasoisia palveluja hän saa vastineeksi. Yhteistoiminta palvelutuotannossa mahdollistuu palvelujen digitalisoinnin ansiosta ja kuntalaistiedon digitaalisen hallinnan avulla. Monitoimijaympäristön johtamiseen liittyvät asiakkaat, palvelut ja prosessit, talous ja tuottavuus, henkilöstö ja osaami- nen sekä lukuisat kumppanit. Toimintaa ohjataan yhteisten ta- voitteiden sekä palvelutuotannosta syntyvän tiedon ja asiakas- palautteiden avulla. AURORAAI Vuonna 2020 käynnistetty valtakunnallinen tekoälyohjelma Au- roraAI on viidessätoista vuodessa kehittynyt julkisen sektorin suunnannäyttäjäksi. AuroraAI:n kolmas sukupolvi on onnistunut saamaan ihmiset ja palvelut kohtaamaan tekoälyn avulla riittä- vän laajasti ja kattavasti. Alkuperäinen tavoite ihmislähtöises- tä toimintamallista, jossa tekoäly auttaa kansalaisia ja yrityksiä hyödyntämään palveluita oikea-aikaisesti ja eettisesti kestävällä tavalla, on toteutunut, ja se on otettu käyttöön kaikilla julkisen sektorin tasoilla. AuroraAI on luonut edellytykset sujuvammalle asioinnille elämän eri tilanteissa ja tapahtumissa palvelupolkuja yhdistellen ja poistanut luukulta toiselle juoksemisen vaivan. Kansalaisen elämäntilanteiden muutosten tunnistaminen sekä tilanteisiin liittyvien tukien ja palvelujen tarjoaminen tarkoittaa esimerkiksi syntyneen lapsen automaattista rekisteröintiä ja hen- kilötunnusta sekä lapsilisän myöntämistä ja maksuun laittamis- ta. Sairastuneen tai kuntoutusta tarvitsevan osalta se tarkoit- taa ennakolta eri viranomaisilta koottujen tietojen perusteella myönnettyä toimeentulotukea, päivärahoja tai palveluseteleitä. Terveydenhuollossa kansalainen pystyy seuraamaan omaa hoi-

120

DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

Made with FlippingBook - Online Brochure Maker