DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

topolkuaan reaaliajassa ja näkemään hoidon seuraavat vaiheet ja vastaanottoajat palveluntarjoajasta riippumatta. AuroraAI:n ohjelmoidut ja itseoppivat tekoälyn soveltamista- vat yhdistelevät eri organisaatioiden, niin julkisen kuin yksityi- sen ja kolmannenkin sektorin, vastuulla olevia asioita ja palve- luja kansalaisen tai yrityksen tiedoista muodostettujen profiilien perusteella. Asiointi ja palvelut toteutuvat elämäntilanteisiin ja tapahtumiin tai yrityksen liiketoimintapahtumiin perustuen en- nakoiden, etsimättä ja järkevinä kokonaisuuksina. Edellä mai- nittujen lisäksi tällaisia tilanteita ja tapahtumia ovat esimerkiksi päivähoito, koulu, opinnot, avioliitto tai avioero, perheen perus- taminen, työllistyminen, työpaikan vaihtaminen tai työttömyys, yritystoiminnan käynnistäminen, muutto, talon rakentaminen tai ostaminen, eläkkeelle siirtyminen tai läheisen menehtyminen. Tekoälyn tehtävä on varmistaa, että palvelut toimivat saumatto- masti eri sektoreiden, toimialojen ja viranomaisten välillä kaikissa mahdollisissa tilanteissa ja niiden yhdistelmissä. AuroraAI-verkosto mahdollistaa eri alustoilla toimivien palve- luntarjoajien keskinäisen vuorovaikutuksen, yhteentoimivuuden ja käytettävissä olevien tietojen hyödyntämisen. Ihmisten arki ja yritysten toiminta- ja kehittymismahdollisuudet ovat entistä su- juvampia, tietoturvallisia, tietosuojaa kunnioittavia ja eettisesti kestävällä pohjalla. Käyttäjille tarjotaan myös digitaaliseen yh- teiskuntaan liittyvää lainopillista tukea. Yhteistoiminnalla on vä- hennetty resurssien hukka- ja vajaakäyttöä, hallittu kustannus- vaikutuksia ja voitu keskittyä vaikuttavuuksien seurantaan. AuroraAI-ohjelman ja -verkoston älykkyys perustuu vuosikym- meniä kerättyyn dataan, jota kansalaiset ja yritykset ovat luovut- taneet vastineeksi paremmista ja personoidummista palveluista, sujuvammasta asioinnista sekä oikea-aikaisesta asioinnin tuesta. Kerättyä dataa hyödynnetään massoina anonyymisti myös tutki- mus- ja kehittämistarkoituksiin. Erityisen hyvin ohjelma on ollut avuksi suomalaista yhteiskuntaa vaivanneissa ongelmissa kuten ulkomaalaisten kiinnittymisessä suomalaiseen työelämään ja

121

SYYSKUU - KUNTA-ALUSTA

Made with FlippingBook - Online Brochure Maker