DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

on kuitenkin kunta-alustan kautta tapahtuva kuntalaisten osallis- tuminen ja vaikuttaminen, eli mielipiteet, joiden pohjalta kunnan johto valmistelee ja toimeenpanee kuntaa koskevia päätöksiä. Kunta-alustan kuntalaisäänestysten jälkeen tulokset ovat välit- tömästi johdon työpöydällä nähtävillä. Tiedossa on myös, minkä ikäiset, missä asuvat ja mitä ammattiryhmää edustavat ovat mi- tenkin äänestäneet. Kuntadataa kerätään suunnitelmallisesti kunnan toiminnasta, kuntapalveluista ja kuntalaisista. Dataa käytetään kuntalaisten edun mukaisesti, kunnan toiminnan ja kuntapalvelujen kehittä- misen edistämiseksi. Data tukee johtamista ja päätöksentekoa. Kunnan johdolla, esimiehillä, työntekijöillä ja kuntalaisilla on kai- killa omat käyttöliittymänsä kuntadataan, jolloin tiedot ovat reaa- liaikaisesti tiedontarvitsijoiden käytössä ja tarkoituksenmukaisel- la tavalla hyödynnettävissä. Tiedon keräämisen, analysoimisen ja esittämisen prosessit toteutetaan automaattisesti ja koneellisesti. Toimintamalli vähentää merkittävästi henkilöstöriippuvuutta ja kohdentaa vapautunutta työaikaa uudelleen. Se myös vähentää turhaa välityötä eli tiedon etsimistä, kokoamista ja jakamista. Li- säksi se poistaa päällekkäisen työn tekemistä, nopeuttaa palveluja ja päätöksentekoprosesseja sekä estää virheitä. Kattava ja laadukas kuntadata kannustaa kuntatyöntekijöitä entistä parempaan olemassa olevan tiedon hyödyntämiseen sekä avaa uusia yhteistyömalleja tietojen paremman käytettävyyden ja vertailtavuuden myötä. Kuntadata parantaa myös kuntalaisten tiedonsaantia sekä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia tietojen avoimuuden ja visuaalisen esittämisen myötä. Data mah- dollistaa automaattisen päätöksenteon tapauksissa, joissa kaikki tieto on käytettävissä ja avoimesti nähtävissä eikä asiaan liity mi- tään normaalista menettelystä poikkeavaa. Kunnan johdon, kuten myös esimiesasemassa työskentelevän Johannan, tehtävä on varmistaa, että tarjolla oleva data yhdiste- tään henkilöstön osaamiseen ja ymmärrykseen, kunnan toimin- nan ja palvelujen suunnittelussa ja kehittämisessä. Datamäärän

131

LOKAKUU - KUNTADATA

Made with FlippingBook - Online Brochure Maker