DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

JOULUKUUSSA OPITTUA 1. Valtion ja kuntien välillä muodostetaan yhteistä näkemystä rooleista ja toimintatavoista. Samalla on onnistuttu lisäämään tasapuolisempia neuvottelu- ja vuorovaikutuskäytäntöjä. 2. Valtiovarainministeriö seuraa yhteisten rajapintojen kautta kuntien toimintaa ja taloutta sekä kunnallisen itsehallinnon, eli kuntalaisten ohjausvaikutuksen, toteutumista. 3. Ministeriölle kuuluu myös koko julkisen sektorin niin kuntia kuin SOTE-alueitakin käsittävän laaja-alaisen digitaalisen yhteistyön edistäminen ja yhteishankkeiden toteuttaminen. 4. Valtion perinteisestä normi- ja resurssiohjauksesta on siirrytty avoimen informaation ja teknisten alustaratkaisujen mahdollistamaan yhteistyöhön yhdessä kumppaneiden kanssa. 5. Kuntalain digitalisaatiopäivitys mahdollistaa kuntien toiminnan 2030-luvun digitaalisessa toimintaympäristössä sekä keventää valtion ja vahvistaa kuntalaisen roolia. 6. Merkittävimmät kehittämisohjelmat eivät ole riippuvaisia yksittäisistä hallituksista, hallitusohjelmista tai eduskuntakausista, vaan niitä toteutetaan pidemmän aikavälin kumppanuusohjelmina. 7. Lakimuutoksilla voidaan alueelliset eroavaisuudet ja tarpeet huomioida aiempaa paremmin. Samalla kunnat on velvoitettu entistä vahvempaan yhteistoimintaan ja avoimuuteen toisten kuntien kanssa. 8. Väestömäärän mittaaminen kertoo yhä vähemmän kuntien tilasta, koska ihmiset asuvat, viettävät vapaa-aikaa ja työskentelevät useiden kuntien alueella ja yhä enemmän myös ulkomailla.

157

JOULUKUU - KUNNAT JA VALTIO

Made with FlippingBook - Online Brochure Maker