DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

9. Kaupungit ovat lähteneet mukaan kehityksen tasapainot- tamiseen kaupunkialueiden hintojen nousun, palvelutarpeiden kasvun sekä tiivistymisestä aiheutuneiden ongelmien lisääntymisen takia. 10. Arvonlisäveroasteita on porrastettu alueellisesti, parantaen elinkeinoelämän kilpailukykymahdollisuuksia ja vetovoi- maisuutta erityisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolella. 11. Yleisesti ottaen digitaalisen yhteiskunnan toiminnan jatkuvuuden ja palveluiden saatavuuden turvaamisessa sekä tiedon käytettävyydessä on julkisella sektorilla päästy jo pitkälle. 12. Kuntalaisten tarpeista alkunsa saaneet digitiekartat yleistyivät 2020-luvulla, kun digitalisaation merkitys kuntien sekä julkisen ja yksityisen sektorin välisenä kilpailu- kykytekijänä alkoi konkretisoitua. 13. Digitiekarttaa kutsuttiin julkiseksi tahdonilmaukseksi palvella ja toimia ensisijaisesti digitaalisesti, tehdä digi- palveluja ja -työvälineitä tunnetuksi sekä parantaa digitaalista asiakas- ja työntekijäkokemusta. 14. Uusien teknologioiden avulla luotavista innovaatioista, sovelluksista ja laitteista odotetaan Suomen seuraavia vientituotteita, erityisesti ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa, terveydenhuollossa ja lääketieteessä. 15. Teolliset koneet auttoivat aikoinaan ihmiset ylittämään fyysiset rajoitteensa. Kehittyvän ja oppivan tekoälyn myötä samoin on käymässä ihmisten mentaalisille rajoitteille. 16. Luontokokemusta ja luonnossa rauhoittumista vahvistetaan poistamalla digitaalisten laitteiden luomat häiriötekijät. Ihmisten on helpompi keskittyä hetkeen ja läheisiinsä ilman jatkuvia ärsykkeitä.

158

DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

Made with FlippingBook - Online Brochure Maker