DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

yhdessä, jolloin kuntalaisten ja kaikkien veronmaksajien edun on asetuttava itsehallinnollisten pyrkimysten edelle. On koko julki- sen sektorin yhteinen tehtävä pyrkiä ohjaamaan kehityksen kul- kua niin, että se ei ole kohtuuton kenellekään. Tämän kehityksen hallintaan liittyy digitaalisuus, jonka tulisi edetä valtakunnallisena hankkeena kuntien, SOTE-alueiden ja valtion yhteistyönä. Käy- tettävästä termistä riippuen, joko ihmisen, kansalaisen, asiakkaan tai kuntalaisen näkökulmasta, digitalisaatiossa on lähtökohtai- sesti aina kyse vapaudesta valita mitä, miten ja milloin. MITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN? Tässä kirjassa kunta-sanaa käytetään kaikista kunnista, pienis- tä ja isoista, myös kaupungeiksi itseään kutsuvista. Perinteisesti kunnat vastaavat koulutuksesta ja varhaiskasvatuksesta, kulttuu- ri-, nuoriso- ja kirjastotoimesta, alueiden käytön suunnittelusta, maankäytöstä, kaavoituksesta, veden- ja energiantuotannosta, jätehuollosta, ympäristöpalveluista sekä toistaiseksi myös sosiaa- li- ja terveyspalveluista ja pelastustoimesta. Kunta on laaja-alai- sesti, mutta ei aina näkyvästi, mukana ihmisen koko elinkaaressa. Eniten kuntaa tarvitaan elämän ensimmäisinä ja viimeisinä vuo- sikymmeninä. Lakisääteisten tehtävien lisäksi kunnat voivat ottaa itselleen muita itsehallinnollisia tehtäviä. Nämä liittyvät yleensä elinkeinoelämään, työllisyyteen ja asumiseen sekä kansalaistoi- minnan tukemiseen. Joidenkin näkemysten mukaan kunnilla tulisi olla nykyistä karsitummat ja rajatummat tehtävät. Samaan aikaan elinvoimaiset ja kasvavat kunnat hamuavat lisää tehtäviä ja vas- tuita. Edellä mainitun kaltainen kehitys vahvistaa kuntien eriyty- mistä ja vie kauemmas vallitsevasta yhtenäiskunta-ajattelusta. Aiemmin mainitun Kuntien tilannekuva 2020 -julkaisun joh- dannossa tiivistetään erinomaisesti kunnallisen itsehallinnon oi- keutuksen tärkeimmät osa-alueet, jotka ovat 1) Vakaa talous ja kestävä rahoitus, 2) Toimivat ja riittävät peruspalvelut ja 3) Asuk- kaiden mahdollisuudet vaikuttaa kunnan toimintaan. Jos jokin tai useampi näistä pettää, rapautuvat saman tien myös kunnallisen

16

DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

Made with FlippingBook - Online Brochure Maker