DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

tetään ja hänet otetaan tosissaan. Ongelmien hoitamisen lisäksi myös ongelmien taustoja etsitään ja ongelmien syntymistä enna- koidaan. Kuntaa ei enää tarvita kunnan itsensä takia, organisaationa tai hallinnollisena yksikkönä. Kuntaa tarvitaan kuntalaisten asioiden hoitamiseen ja palvelujen tarjoamiseen kunnan vastuulla olevissa asioissa. Kunnan toiminta ja palvelut suunnitellaan ja toteutetaan kuntalaisen tarpeista lähtien lähellä ihmistä. Uusia ja erilaisia rat- kaisuja kokeillaan ja hyödynnetään yhdessä kuntalaisten kanssa. Taloudellisten tai toiminnallisten valintojen edessä kunta asettaa etusijalle alkuperäisen tehtävänsä huolehtia yhteisön heikoim- mista, lapsista ja vanhuksista. Kirjassaan Kunnat jälkeen soten Pekka Sauri tiivistää kunnan menestyksen luovuuden ja luotettavuuden summaksi. Tämän voi tulkita niin, että kunnan tulee pysyä tietyssä julkiselle hallinnol- le sopivassa luotettavuuden ja vakauden raamissa. Samalla luo- vuutta, kekseliäisyyttä, innovatiivisuutta ja oma-aloitteisuutta pitää sopivasti suitsia, jotta homma pysyy hallussa. Vallitsevien käytäntöjen, perinteiden ja tottumusten kyseenalaistaminen on aina hyvästä. Luova uudistuminen on myös hauskaa ja innosta- vaa, siinä missä luotettavuus voi olla ennustettavaa, byrokraat- tista ja tylsää. Vuonna 2035 kunnat toimivat luovuutta ja luotettavuutta ta- sapainotellen, digitaalisesti lähellä ihmistä. Kunnat tulevat tun- netuiksi todellisiin ominaisuuksiin ja vahvuuksiin perustuen, eivät keksittyjen tai päälle liimattujen toiveiden kautta. Tulevaisuuden kunnan rooli on olla mahdollistaja, ja kunnan olemassaolon tarkoi- tus ovat kuntalaiset. Digitaalisissa ja ihmisläheisissä kunnissa kaik- ki sujuu kuntalaisten kannalta mahdollisimman helposti ja hyvin. Visioikaamme siis tulevaisuutta, jonka haluamme yhdessä luoda. Riskit ovat pienet, sillä joka tapauksessa tulemme yllättymään!

164

DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

Made with FlippingBook - Online Brochure Maker