DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

itsehallinnon perusteet. Nuo kolme kulmaa tarjoavat pohjaraken- teen kaikkien kuntien strategioille. Tämän jälkeen voidaan kes- kittyä kuntakohtaisiin valintoihin ja toimenpiteisiin, joita vakaan pohjan päälle rakennetaan. Yhä selvempää on, että kuntatalous ja yhteiskunnan varojen tehokas käyttö edellyttävät kuntapalvelujen ja investointien yli- kunnallista tarkastelua ja pidemmän aikavälin strategisen suun- nittelun perustamista realistisille lähtökohdille. Hallinnollisista kuntarajoista kiinnipitäminen maksoi mitä maksoi -periaatteella ei voi olla yhteiskunnallisesti hyväksyttävä tavoite. Kuntarajan molemmin puolin ei tarvita uutta koulua tai päiväkotia, eikä si- säilmaongelmaisen kunnantalon tilalle tarvitse rakentaa uutta, jos vapaita työ- ja kokoontumistiloja on lähialueella jo tarjolla. Myös pelkkien resurssien lisäämisen tie on kuljettu loppuun. On aika keskittyä prosessien sisältöihin ja toimintatapojen radikaaliin muuttamiseen. Todellinen uudistuminen edellyttää saavutetuista eduista ja asemista luopumista, uuden alun luomista ja uusien ta- voitteiden asettamista. Mutta onko kunta yksikkönä, tai laajemmin ajateltuna koko kun- ta-ala tai julkinen sektori, viidentoista vuoden päästä millään lail- la kiinnostava tai merkityksellinen? Yksityinen sektori, yritykset ja niiden tarjoamat palvelut voivat olla yksilölle tunnistettavampia, näkyvämpiä ja arjessa tärkeämpiä. Onko kuntia enää olemassa, vai ovatko ne korvautuneet maantieteellisesti riippumattomil- la palvelualustoilla tai palveluvakuutuksilla? Jos on, ovatko ne nykyistä keskittyneempiä kunnan ensisijaiseen ja alkuperäiseen tavoitteeseen eli heikoimmista huolehtimiseen. Markkinoiko jul- kinen sektori asioita, joita ihmisten tulisi tehdä, jotta he eivät tar- vitsisi kuntapalveluja ja siten säästäisivät julkisia resursseja niitä eniten tarvitseville. Mikä on tulevaisuuden kunnan tehtävä ja ole- massaolon tarkoitus? Millainen on digitaalinen ja ihmisläheinen kunta? Millaisia ovat digitaaliset ja ihmisläheiset kuntapalvelut?

17

TAMMIKUU - TULEVAISUUS

Made with FlippingBook - Online Brochure Maker