DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

HELMIKUU — KUNTALAINEN Tässä tarinassa digitaalisesta ja ihmisläheisestä kunnasta esiin- tyvät vuoden 2035 kunnan asukkaina ja kuntalaisina perheen äiti Johanna, perheen isä Matias sekä lapset Sofia ja Oliver. Van - hempaa sukupolvea edustavat Johannan vanhemmat Kaarina ja Tapio. Myös perheenjäsenten ystävät pääsevät mukaan tarinaan omissa sivurooleissaan. Koska eletään vuotta 2035, Johannan ja Matiaksen hyvin perinteinen perhemalli saattaa edustaa jo vä- hemmistöä. Perheiden muodot ja rakenteet ovat 2020-luvulta lähtien monipuolistuneet. Erilaiset ihmissuhteet ja elämän var- rella muuttuvat tilanteet ovat uutta normaalia. Yksinasuminen, mutta myös yhteisöllinen asuminen, on lisääntynyt. Perheet ovat monikerroksisia, sisaruksilla on eri vanhempia, ja myös isovan- hempia voi olla useampia. Pitenevän eliniän myötä perheissä voi helposti olla neljän, jopa viiden sukupolven edustajia. Perheeseen voi äidin ja isän sijasta kuulua kaksi äitiä tai kaksi isää. Vuonna 2035 kunnan asukkaat edustavat aiempaa useampia kansallisuuksia, uskontoja ja kulttuureja. Kansainvälisyys on vah- vistunut ihmisten liikkuvuuden lisääntymisen ja maahanmuuton myötä, eikä monikulttuurisuus ole enää vain isompien kuntien ominaispiirre. Itse asiassa yhä useampi kunta hakee työikäisiä maahanmuuttajia aktiivisesti ulkomailta erilaisilla markkinointi- kampanjoilla. Uusien teknologioiden avustamina kunnat palvele- vat monikielisesti, automaattisia kielenkääntäjiä, puheentunnis- tusta sekä tekoälypohjaisia tulkkauspalveluja hyödyntäen. Johanna on syntynyt vuonna 1993 ja täyttää vuoden 2035 ai- kana 42 vuotta. Hän tekee töitä Kuopion kaupungin infrastruk- tuuripalveluissa ja harrastaa aktiivista luontoliikuntaa ja verkko- välitteistä vapaaehtoistoimintaa. Hän on kiinnostunut uusista teknologioista sekä omaan elinympäristöön liittyvistä osallistu- misen ja vaikuttamisen mahdollisuuksista. Matias on Johannaa vanhempi, ja tarinassa päästään osallistumaan hänen 50-vuotis- juhliinsa. Matias on syntynyt Suomen hurjimman nousukauden ai-

22

DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

Made with FlippingBook - Online Brochure Maker