DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

kaan vuonna 1985. Hän työskentelee Kuopion kuntalaispalvelun etätukihenkilönä ja tekee vapaa-ajallaan käsitöitä tietokoneen ja 3D-tulostimen avulla. Lapsista vanhempi, Sofia, on vuonna 2019 syntynyt, kuusitoista vuotta täyttävä, liikunnallinen nuori. Sofia on erityisen kiinnostu - nut ympäristöasioista, ja hänellä on ensi vuonna edessään valinta jatko-opintojensa suunnasta. Sofian pikkuveli on vuonna 2028 syntynyt, esiopetukseen osallistuva kuusivuotias. Myös Oliverin vuoteen liittyy jännitettävää, koska syksyllä tulee aika aloittaa perusopinnot. Molemmat lapset käyttävät kaupungin fyysisiä ja virtuaalisia liikunta-alueita ja -tiloja ahkerasti hyväkseen ympäri vuoden yhdessä vanhempiensa kanssa. Lasten kaveripiirit koos- tuvat monista kansallisuuksista, joten kielitaito monipuolistuu ja eri kulttuurien tuntemus vahvistuu myös opintojen ulkopuolella. KUNNAN ASIAKKAAT Suomessa on fyysisiä kuntia ja virtuaalisia e-kuntia sekä niiden yhdistelmiä. Kunnassa asuvaa ihmistä kutsutaan kunnan asuk- kaaksi, eli kuntalaiseksi, ja kunnan ulkopuolella asuvaa e-kunta- laiseksi. Kuntalaisten ja e-kuntalaisten lisäksi kunnan jäseniä ovat kunnan alueella kiinteää omaisuutta omistavat tai hallitsevat sekä kuntaa kotipaikkanaan pitävät yritykset ja yhteisöt. Kuntalaisten, e-kuntalaisten ja muiden kunnan jäsenten koetaan kuuluvan sa- maan heimoon kaikkien ollessa yhtä tärkeitä kuntayhteisön osia. Kaikkia edellä mainittuja tahoja kutsutaan myös kunnan asiak- kaiksi. Vuonna 2035 kunnan toiminnan tarkoitus muodostuu kun- nan asiakkaiden tarpeista ja hyvinvoinnista. Kunnassa asuville kuntalaisille asuinkunta tarkoittaa myös ko- tikuntaa ja kodin ympärille rakentuvaa lähi-identiteettiä. Kunta tarjoaa asukkaiden elämälle monimuotoisen ympäristön, jossa on hyvä elää ja asua, kasvattaa lapsia, harrastaa, tehdä töitä ja osal- listua yhteisön toimintaan. Elinvoimaiseen ja menestyvään kun- taan, jossa asukkaat voivat ohjata kunnan toimintaa haluamaansa suuntaan, halutaan tulla asumaan. Vastineeksi elämisen ympäris-

23

HELMIKUU - KUNTALAINEN

Made with FlippingBook - Online Brochure Maker