DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

joukkoliikenteeseen. Toimimalla yli rajojen voidaan yhdessä saa- da aikaan enemmän, paremmin ja vähemmällä. Vaikka kunnat käyttävät yhteistä alustaa ja toimintamalleja, ne ovat profiloituneet toisiinsa nähden hyvinkin erilaisiksi. Innova - tiiviset kuntaratkaisut ovat lisääntyneet sen jälkeen, kun kunnil- le annettiin enemmän vapauksia toteuttaa itseään. Esimerkiksi Tuusniemellä sijaitsee Suomen ensimmäinen virtuaalikunta. Jo- hannan vanhempien kotikunta Lempäälä taas on panostanut ennennäkemättömällä tavalla yhteisöllisyyteen. Lempäälä on edelläkävijä myös kunnan palvelukäytäväksi kutsutussa asiakas- palvelukonseptissa. Lempäälässä on pitkään ylitetty ketterästi kunnalliset toimintarajat ja kytketty niihin yksityisen ja kolman- nen sektorin palveluja, kuntalaisten palvelutarpeiden mukaisesti. Kuntalaislähtöistä toimintaa on jo varhaisessa vaiheessa kehitet- ty palvelumuotoilulla, osallistumisen ja vaikuttamisen digitalisoi- misella, eli digitaalisella demokratialla, sekä kuntalaisten omaeh- toisen toiminnan ja kansalaisaktiivisuuden mahdollistamisella. Johanna ja Matias edustavat nuoria keski-ikäisiä työssäkäy- viä perheellisiä kuntalaisia. Vuonna 2035 kuntien asukkaat ovat keski-iältään entistä iäkkäämpiä mutta myös aiempaa parem- pikuntoisia. Työssäkäyvien rinnalle nousee suuri osittaisella tai kokoaikaisella eläkkeellä olevien ihmisten ryhmä, joka osallis- tuu kunnan toimintaan ja käyttää palveluja hyvinkin aktiivisesti. Maahanmuutto on kasvanut Suomessa läpi 2000-luvun. Se on pitänyt erityisesti kaupungit kasvu-uralla ja nuorentanut hieman myös koko Suomen väestörakennetta. Ihmisiä kuitenkin kuolee enemmän kuin syntyy, joten tulevatkin kasvuodotukset perustu- vat maahanmuuttoon. ASIAKASKOKEMUS Kunnat eivät ole perinteisesti keskittyneet asiakaskokemuksen kehittämiseen vaan lähinnä asioiden hoitamiseen ja tehtävien suorittamiseen. Kuntalaisten valinnanvapauden lisääntyessä ja vaatimustason kasvaessa tilanne on muuttunut täysin. Myös kun-

25

HELMIKUU - KUNTALAINEN

Made with FlippingBook - Online Brochure Maker