DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

kunnan palveluntuottajiin on suoraviivaista ja nopeaa. Viestintä tavoittaa kuntalaisen monikanavaisesti kuntalaisen käyttämien kanavien kautta, ja yhteydenottoihin vastataan. Palvelujen käyttäjän roolin lisäksi kuntalainen nähdään ak- tiivisena toimijana ja voimavarana. Kuntalaiset kuuluvat moniin verkostoihin, joiden joukkovoimaa ja yhteisöllistä tukea kunnat hyödyntävät. Kuntalaiset ovat eräänlaisia kipinöitä, joita kunnat puhaltavat leimahtamaan liekkiin. Kunnat voivat ja menesty- vät yhtä hyvin kuin kunnan asukkaat, yritykset ja muut yhteisöt. Myös neljännen sektorin järjestäytymättömät ja ilmiöpohjaiset pop-up-yhteisöt tulee kyetä kiinnittämään kuntien toimintaan yhä vahvemmin. TEKOÄLYPOHJAISET PALVELUT Kuopion palvelut ovat jo pitkään olleet täysin sähköisiä. Asiointi tapahtuu sähköisten kanavien kautta, ja myös tietotarpeisiin ja -pyyntöihin vastataan samoissa kanavissa. Asiointia ja palvelu- jen käyttöä tuetaan virtuaalisella kuntalaispalvelulla sekä kunnan, maakunnan ja valtion yhteisillä fyysisillä asiointipisteillä. Nämä julkisen sektorin yhteiset pisteet palvelevat henkilöitä, joilla syys- tä tai toisesta on tarvetta fyysisiin tapaamisiin. Vaikka perusta- son digitaaliset taidot ovat olleet jo pitkään kaikilta vaadittuja kansalaistaitoja, julkisen sektorin velvollisuus on huolehtia myös digitaidottomista ja digihaluttomista. Yhteiset asiointipisteet ovat mahdollistaneet sen, että digitaa- listen palvelujen tapaan myös fyysisiä palveluja on saatavilla arki- päivien lisäksi iltaisin ja viikonloppuisin. Lisäksi asiakas saa kaikki tarvitsemansa julkisen sektorin palvelut ja tiedot samasta pai- kasta. Käyntiasiointia hyödynnetäänkin monesti niissä tilanteissa, joissa tarvitaan yhdellä kertaa useamman viranomaisen palve- luja. Yhteiset asiointipisteet ovat parantaneet sekä asiakas- että työntekijäkokemusta. Asiakkaat saavat monipuolisia palveluja, ja työntekijät kokevat pystyvänsä palvelemaan paremmin yhteis- työssä kollegoidensa kanssa.

30

DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

Made with FlippingBook - Online Brochure Maker