DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

Matiaksen työtehtävä Kuopion kaupungin kuntalaispalvelussa on tarjota etätukea sähköiseen asiointiin ja varmistaa, että kun- talaiset saavat kaipaamansa palvelun mahdollisimman helposti ja nopeasti. Matiaksella on fyysisiäkin kollegoja, mutta keskeisin työkaveri on tekoälyyn perustuva ohjelmistorobotti, eräänlainen palveluautomaatti, jolla on käytännössä kaikki kuntaa ja kunnan palveluja koskeva tieto hallussaan. Kunnissa yleisesti käytössä oleva tekoäly ei ole yksi teknolo- gia vaan joukko erilaisia teknologioita, menetelmiä ja sovelluksia. Tekoälyn avulla koneet, laitteet, ohjelmat, järjestelmät ja palvelut voivat toimia tehtävän ja tilanteen mukaisesti parhaalla mahdolli- sella tavalla. Käytännössä tietokoneelle opetetaan ohjelmoimalla asioita ja tapoja toimia erilaisissa tilanteissa automaattisesti. Te- koälyn oppimisympäristö muodostuu sen käytettävissä olevasta datasta ja oppimiskyky kiihtyy datan määrän kasvaessa. Tekoälyn voima tulee jatkuvasti kasvavista tietokoneiden laskentatehoista. Tilannetta, jossa kone kehittää omaa suorituskykyään oppimalla sille annetun datan perusteella, kutsutaan koneoppimiseksi. Te- koäly voi tehdä havaintoja ja etsiä toistuvaisuuksia ja yhteyksiä tavoilla, joita ihminen ei ollut osannut edes ajatella. Tekoälyn perinteiset ominaisuudet ja koneoppiminen ovat ke- hittyneet syväoppimisen eli ihmisaivojen toimintaa muistuttavan usean kerroksen neuroverkkojen hyödyntämisen suuntaan. Ke- hittyneet ratkaisut kykenevät opettamaan itseään, eli ne oppi- vat tekemään asioita ilman valmiita ratkaisuja ja myös jakamaan osaamistaan eteenpäin. Koneen ja ihmisen yhteistyö kehittyy hurjaa vauhtia ja molempien roolit muotoutuvat niille ominais- ten vahvuuksien perusteella. Vuoden 2035 Suomessa kansalaiset luottavat tekoälypohjaisiin järjestelmiin ja uskovat tekoälyn pa- rantavan yleistä turvallisuutta.

31

HELMIKUU - KUNTALAINEN

Made with FlippingBook - Online Brochure Maker