DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

Kuopiossa on jo varhaisessa vaiheessa havaittu, että ihmisten suurimmat kustannukset ja myös hiilijalanjäljet muodostuvat asu- misesta, ruuasta, energiasta ja liikkumisesta, joten myös kaupun- kikehittämisessä niihin panostetaan eniten. Alueen asunnot ovat aiempaa pienempiä, ja monet tarpeen mukaan mukautuvat tilat ovat yhteiskäyttöisiä. Matias esimerkiksi hyödyntää vapaa-ajallaan läheistä harrastetilaa, joka on varustettu suurilla 3D-tulostimilla. 3D-tulostus tarkoittaa tietokoneella luodun esineen tulosta- mista kerros kerrokselta fyysiseksi esineeksi. Matias on seuran- nut tulostustekniikoiden kehittymistä jo parinkymmenen vuoden ajan. Tuntuu uskomattomalta, että hänen nuoruudessaan tulosta- minen tarkoitti tekstiä ja kuvia paperilla. Nyt 3D-tulostusta käy- tetään jo silmälasien, elintarvikkeiden, keinoelimien, kokonaisten autojen, lentokoneiden ja rakennusten valmistukseen. 3D-tulos- tus on muuttunut uudenlaisten käsitöiden, prototyyppien ja eri- koisuuksien valmistuksesta työllistäväksi pientuotannoksi. Uudet menetelmät ovat entistä nopeampia ja tarkempia, ja valmistetta- vien tavaroiden laatu on korkeatasoisempaa. Myös tulostusma- teriaalien valikoima kasvaa jatkuvasti. Taitavimmin suunniteltuja 3D-taideteoksia myydään kaupoissa ja verkossa myös eteenpäin. Yhteiskunnallisesti tarkasteltuna 3D-teknologia lisää myös pai- kallista omavaraisuutta ja on merkittävä huoltovarmuustekijä. Savilahden erikoisuutena ovat elämäntilanteiden mukaan mu- kautuvat asunnot. Suuri osa kerrostaloasunnoista on moduu- limaisia, ja niitä voidaan sujuvasti yhdistää ja jakaa asukkaiden tilantarpeiden perusteella. Näin pystytään vastaamaan erilaisten perhemuotojen vaatimuksiin, ylisukupolvisiin ratkaisuihin sekä lasten ja vanhusten hoidon järjestämiseen myös perheen sisällä. Savilahti toimii myös monien muiden keksintöjen ja uusien tek- nologioiden testausalustana sekä oppimisympäristönä. Kaikki alueen asunnot ovat älykkäitä, tunnistavat käyttäjänsä ja oppivat heidän käyttötottumuksistaan. Älylukot, automaattisesti mukau- tuva ilmastointi, lämmitys ja valaistus, rakenteiden tilaa valvovat anturit, terveyttä ja hyvinvointia seuraavat WC-istuimet, siivous-

46

DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

Made with FlippingBook - Online Brochure Maker