DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

harvemmin asuttuja alueita nopeammin, ja ne, joilla oli mahdol- lisuus, hakeutuivat vapaa-ajan asunnoille ja maaseudulle. Vah- vin kaupungistumisen ja keskittymisen kehitys laantui vuosiksi, ja ihmiset pohtivat asuin- ja elinympäristöjään uudenlaisista nä- kökulmista. Vallitsevan kehityksen suunta ei muuttunut, mutta tiiviimmin asuttujen kasvukeskusten sijaan vahvistuivat niiden kehysalueet sekä läheisimmät maaseutualueet. Näiden alueiden vahvuuksia ovat edelleen tila, väljyys, ympäröivä luonto, toimivat yhteydet ja helppo liikkuminen sekä turvallisuuteen ja terveyteen liittyvät arvot. Myös vahvasti profiloituneet ja ennakkoluulotonta yhteistyötä muiden kuntien kanssa tekevät keskuskaupungit ja jotkin seutukaupungit ovat pärjänneet aiempaan paremmin. Riit- tävä määrä palveluja ja vapaa-ajantarjontaa sekä sujuva arki ja kohtuullinen hintataso luovat vetovoimaa. Koronapandemian aikana toimivaksi havaittu paikkariippuma- ton työ on antanut kunnille paremmat mahdollisuudet kilpailla asumisen ja elämisen laadulla. Myös valtio on muuttanut toimin- tatapojaan ja mahdollistanut omille työntekijöilleen enemmän vapauksia valita työskentelypaikkakuntansa. Tämä on tasoitta- nut merkittävästi valtionhallinnon työpaikkojen sijoittumista eri puolille maata. Tiheän kaupunkiasumisen eduksi voidaan lukea ihmisten ja tavaroiden matkojen minimointi, toiminnallinen tehokkuus ja eri- koistumismahdollisuudet. Kaupungistumiskehitystä tukevat suu- ret infrainvestoinnit, kansainvälistyneet kiinteistömarkkinat sekä kaupunkimaisuuden väestöllinen, sosiaalinen ja taloudellinen vetovoima. Kaupungeissa toimivat yritykset, oppilaitokset sekä kulttuuri- ja vapaa-ajanpalvelut vetävät puoleensa. Tiivis yhdys- kunta synnyttää paljon ostovoimaa, monille tuotteille ja palveluil- le suuremmat markkinat sekä niiden myötä myös työpaikkoja ja mahdollisuuksia uranvaihtoon tai yrittäjyyteen. Kaupungit koe- taan myös ideoiden ja innovaatioiden kohtaamispaikkoina. Kaupunkimaisen yhdyskuntarakenteen tiivistymisen on koettu vastaavan sekä ilmastonmuutokseen että kunnallisten palvelujen

48

DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

Made with FlippingBook - Online Brochure Maker