DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

Kuluttajilta kuluttajille -lähimarkkinat ovat digitaalisuuden myötä helpottuneet ja luoneen aivan uudenlaista yhteisöllisyyt- tä. Alustojen kautta ostetaan, myydään ja vuokrataan monenlai- sia tavaroita, laitteita ja palveluja. Ihmiset maksavat niiden käyt- tämisestä mieluummin kuin ostavat niitä itselleen. Uudenlaisilla asuinalueilla alustojen kautta viestimällä jaetaan lähituotannon lisäksi myös käyttämättä jääneet elintarvikkeet sekä puutarhojen ja kasvimaiden ylituotanto niitä tarvitseville. Myös 3D-tulostimet ja muut käsityötarvikkeet lisäävät omatuotantoa ja korjausmah- dollisuuksia, vähentävät yleistä kuluttamista ja muuttavat sitä käyttämiseksi. Lempäälässä on havaittu, että hyvinvointi ei enää lisäänny hankkimalla materiaa vaan rajaamalla sitä. VIRTUAALIKUNTA TUUSNIEMI Johannan, Matiaksen ja lasten vapaa-ajan asuinkunta Tuusniemi on pieneksi kunnaksi rohkea edelläkävijä nimenomaan e-kunta- laisuudessa, ja kunnan toimenpiteet ovat aina olleet tulevaisuut- ta ennakoivia. Kuntien määrä on taloudellisista ja toiminnallisista syistä vähentynyt 2020-luvulta lähtien rajusti. Samoin on käynyt SOTE-alueiden myötä kuntien järjestämisvastuulla oleville tehtä- ville. Tuusniemenkään kuntaa ei perinteisessä muodossaan enää ole olemassa. Omiin tulevaisuudennäkymiinsä perustuen kun- ta nimittäin laati vuonna 2022 uuden virtuaalikuntastrategian, joka pohjautuu räjähdysmäisen suosion saavuttaneeseen Viron e-kansalaisuuteen. Strategiaa noudattaen Tuusniemi on purkanut fyysisen hallin- non ja vienyt kaikki palvelut sähköisiksi. Omaa palvelutuotantoa kunnalla ei enää ole, kaikki palvelut tuotetaan yritysten, yhteisö- jen tai toisten kuntien kautta. Toimintamallia tuetaan koko kunnan kattavalla huippunopealla, työtä, opiskelua ja vapaa-ajanviettoa tukevalla langattomalla tietoliikenneverkolla. Vain koulukeskus ja SOTE-alueen ylläpitämä SOTE-keskus muistuttavat fyysisten kuntapalvelujen aikakaudesta. Tosin koulukeskuskin on enem- män kuin koulu: siellä järjestetään virtuaalisia opintoja ja ohjausta

54

DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

Made with FlippingBook - Online Brochure Maker