DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

TOUKOKUU - ELINKEINOT Matias on varannut henkilöstöpalvelujen mobiilisovelluksella tälle päivälle työpisteen kotinsa lähellä sijaitsevasta monitoimityöti- lasta. Työmatka sujuu keväisessä säässä auringon nousun saatte- lemana mukavasti kävellen. Työpaikalle hän saapuu vähän ennen kello kuutta aamulla. Matias työskentelee Kuopion kaupungin ympärivuorokautisessa kuntalaispalvelussa ja osallistuu tänään aamuvuoroon eri paikoissa työskentelevien kollegojensa kanssa. Matiaksen työ ei ole enää tiettyyn paikkaan sidottu ja työvuoroja- kin voidaan sähköisen henkilöstöpalvelun kautta jakaa joustavas- ti. Kotona työskentelyn sijasta Matias pitää enemmän yhteisten työtilojen tunnelmasta ja toimivuudesta. Tilojen käyttäjät vaihtu- vat usein, ja samoissa tiloissa työskentelee kunnan, SOTE-aluei- den ja valtion työntekijöitä. Suurimmassa osassa kunnista on luovuttu perinteisistä kun- nantaloista ja virastoista. Kunnan työntekijät työskentelevät kun- nan vuokraamissa hajautetuissa ja monikäyttöisissä työtiloissa. Työn siirtymistä työpaikoilta tietojärjestelmiin ja alustoille tuke- vat kaikkialla saatavilla olevat huippunopeat tietoliikenneyhtey- det. Kehittyneet yhdessä tekemisen välineet lähentävät ihmisiä samalla kun asumisen vapaus suhteessa työpaikkaan ja työn- antajaan lisääntyy. Monipaikkaisuus on monille myös elämänta- van muutos, jonka myötä mahdollistuu työskentely ja asuminen useissa eri paikoissa yhtä aikaa. Kuopion kaupungin työntekijöiden työtilat on järjestetty eri puolille kaupunkia joukkoliikenteellä saavutettaviksi ja lähelle keskeisimpiä asuinalueita. Näin helpotetaan työntekijöiden ajan- käyttöä ja vähennetään työmatkaliikenteen ilmastovaikutuksia. Samoista syistä myös kokoukset ja kokoontumiset niin kaupun- gin sisällä kuin yleisestikin kunta-alalla koko Suomessa on siirret- ty pääsääntöisesti virtuaalitiloihin. Nämä tilat ovat käytännössä tyhjiä huoneita, joihin luodaan vuorovaikutusta ja tietolähteitä

58

DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

Made with FlippingBook - Online Brochure Maker