DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

luontoyhteyksiin sekä yhteisiin arvoihin. Näiden yhdistelmät ovat kuntaan sijoittuneiden yritysten näkökulmasta myös työntekijöi- den pysyvyyttä vahvistavia. Toisaalta asuinkunnan viihtyisyys ja vetovoimaisuus korostuvat myös niissä tapauksissa, joissa fyy- sinen työpaikka tai työantajayrityksen sijainti ei enää ratkaise. Ihmiset ovat läpi historian muuttaneet suurempiin kaupunkeihin työn perässä. Tämä syy on digitalisoitumisen myötä poistunut ja ihmisillä on enemmän vaihtoehtoja valita asuinpaikkansa, kun moni työ on verkkojen välityksellä tehtävissä missä vain. Toisin- päin ajateltuna myös työpaikat voivat seurata osaavia ja luovia ihmisiä, sekä dynaamisiin kulttuurikaupunkeihin että rauhallis- ten luonnonympäristöjen ääreen. Näillä siirtymillä voi pieninäkin määrinä olla suurta paikallista merkitystä. Uutta yritystoimintaa ja työpaikkoja syntyy Suomen kuntiin sellaisista ilmiöistä kuin kiertotalous, jakamistalous, uusiutuva energia, resurssitehokkuus, resurssiviisaus, elinkaariajattelu, hii- lineutraalius ja cleantech. Kuntien ja koko julkisen sektorin avaa- mat tietovarannot luovat uutta liiketoimintaa ja uusia kumppa- nuuksia julkisen ja yksityisen sektorin välille. 3D-printtauksen ja muiden teknologioiden kehittymisen myötä tuotanto ja työpaikat myös hajaantuvat. Se, mikä ennen oli yhden tehtaan toimintaa, on nyt voitu pilkkoa osiin ja sijoittaa useisiin kuntiin. Työvoiman tarve lisääntyy asiakasmäärän myötä monissa kunnissa myös SO- TE-alueiden kautta. Vaikka omahoito- ja itsediagnosointivälineet ovat yleistyneet ja palveluja tarjotaan digitaalisesti suoraan ko- tiin, fyysinen asiakas- ja potilastyö jää edelleen ihmisammattilais- ten tehtäväksi. Suomi on sopivan ilmaston, vakaan yhteiskuntarakenteen ja kansainvälisten kärkiyritysten vuoksi vetovoimainen ulkomaa- laisen työvoiman silmissä. Työperäisen maahanmuuton lisäksi myös turvapaikanhakijoita ja kiintiöpakolaisia on onnistuttu työn kautta kiinnittämään suomalaiseen yhteiskuntaan aiempaa pa- remmin. Työntekijöiden tarpeen ja saatavuuden kohtaamisen ongelmat ovat edelleen olemassa, mutta koulutusjärjestelmän

65

TOUKOKUU - ELINKEINOT

Made with FlippingBook - Online Brochure Maker