DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

palkkatyön ja yrittäjyyden väliin sijoittuva työn tekemisen muoto. Alustayrityksille töitä tekevät ovat enemmän yrittäjiä ja alihankki- joita kuin perinteisen määritelmän mukaisia palkkasuhteisia työn- tekijöitä. Työntekijöiden itsemääräämisoikeus, itsensä ohjaaminen ja itsensä johtaminen korostuvat. Järjestelyllä on saavutettu mo- lemminpuolista joustavuutta ja sopimisen mahdollisuuksia. Perin- teisten ammattijärjestöjen rinnalle on noussut vuokratyön ja alus- tatyön tekijöiden etuja ajavia järjestöjä. Yhteistyön toimivuus on tärkeää, koska tekijät ovat riippuvaisia alustoista ja toisaalta alus- tat myös tekijöistä, heidän luotettavuudestaan sekä työn laadusta. Jako työttömiin, työssäkäyviin, yrittäjiin ja eläkeläisiin ei enää toimi, koska kategorisointi on työn monimuotoisuudesta ja vaih- tuvista tilanteista johtuen mahdotonta. Työ on enemmän projek- tiluonteista ja siihen liittyy luontevasti myös jaksoja ilman työtä. Uusi työelämä vapauttaa mutta samalla velvoittaa ihmiset hake- maan jatkuvasti henkilökohtaisia elinkeinoja edistävää uudenlais- ta osaamista. Hyväkuntoiset eläkeläiset työskentelevät yrittäjinä tai freelancereina. Esimerkkinä tästä ovat kokopäivätyöstä elä- köityneet suomalaiset asentajat, jotka kouluttavat kotoa käsin nuorempiaan 3D-mallien ja virtuaaliympäristöjen avulla toisella puolella maailmaa sijaitsevan tehtaan huoltotöissä. Myös työikäi- set saattavat pitää omasta tahdostaan välipäiviä, -viikkoja, -kuu- kausia ja jopa välivuosia tehdäkseen jotain aivan muuta ja pala- takseen töihin vasta taloudellisen tilanteen niin vaatiessa. Ajankohtaista keskustelua niin Matiaksen työyhteisössä kuin myös vaimon kanssa kotona käydään siitä, mihin yleinen työn muutos on kuntien näkökulmasta ajautumassa. Työhön, elinkei- noihin ja ansaitsemiseen liittyy keskeisesti kunnallisverotus eli kunnan toiminnan ja kuntapalvelujen rahoituksen pohja. Kun työ pirstaloituu, monipaikkaistuu, globalisoituu ja tapahtuu työpaik- kojen sijaan työalustoilla, verkossa ja toimeksiantoina, työn vero- tuksesta tulee monimutkaista. Ratkaisuja on lähdetty etsimään siten, että ansiotuloista tehtävää verotusta korvataan yhä enem- män asumiseen, liikkumiseen, energian käyttöön, jätehuoltoon ja

68

DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

Made with FlippingBook - Online Brochure Maker