DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

tavoitteen saavuttamiseksi. Kaikki tietoon liittyvät rutiininomai- set ja ennakoitavat tehtävät on automatisoitu. Robotit korvaa- vat helposti kokoonpano- ja lajittelutöiden lisäksi rutiininomaiset yksinkertaiset toimistotyöt. Vaikeammin korvattavia ovat asian- tuntijatyöt, jotka liittyvät luovaan ongelmanratkaisuun, sekä esi- mies- ja myyntityöt, jotka sisältävät monimutkaista viestintää ja ihmisten välistä kanssakäymistä. Rutiinitehtävien hoitamisesta roboteilla siirrytään kohti täysautomatisointia, jossa toiminta ja päätökset hoidetaan tekoälyn ja robottien toimesta ilman että ihminen puuttuu niihin millään tavalla. Päätöksenteon kriteerien, arvojen ja eettisten perusteiden määrittäminen säilyy kuitenkin ihmisten tehtävänä. Robotit ovat synnyttäneet uusia ammatteja ja luoneet ihmisille uutta työtä. Ihmisiä tarvitaan robottien valvontaan, työn suunnit- teluun, ohjelmointiin, opettamiseen, turvallisuuteen, siirtämiseen, asentamiseen, huoltoon ja korjaukseen. Uudenlaista työtä ja am- matteja on syntynyt myös perinteisten palvelujen rajapinnoille, esimerkiksi tilojen vuokraamiseen, ihmisten ja tavaroiden liikku- miseen sekä kaupan alaan liittyviin tehtäviin. Alustojen kautta on helppo ottaa työt vastaan, kuitata ne tehdyksi ja hoitaa maksut. Työn tekeminen on aiempaa joustavampaa ja aikaa jää itsensä kehittämiselle, vapaaehtoistyölle ja sosiaaliselle kanssakäymisel- le. Yleistä tuottavuuden ja tehokkuuden kasvua selittää se, että olemme oppineet hyödyntämään ja edelleen kehittämään entistä parempia työkaluja ja menetelmiä yleisesti käytössä olevien tek- nologioiden pohjalta. Eräänä viikonloppuna varastoa siivotessaan Johanna ja Mati- as löysivät eräässä työseminaarissa lähes kaksikymmentä vuotta sitten jaetun Suomen sata uutta mahdollisuutta 2018-2037 -jul- kaisun, jossa Risto Linturi ja Osmo Kuusi visioivat tulevaisuuden ammatteja. Esiin nostettiin muun muassa kaupunkilennonjohta- ja, kuljettamattoman liikenteen tarkastaja, hiilijalanjäljen laski- ja, alustatilintarkastaja, alustapoliisi, kaupunkiviljelijä, yhteisöl- lisyyssuunnittelija, elinympäristöanalyytikko, tekoälyavustajan

71

TOUKOKUU - ELINKEINOT

Made with FlippingBook - Online Brochure Maker