DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

la varustetut oppimis- ja kokemistilat. Työssäkäyvät osallistuvat yhteisiin virtuaaliopintoihin ja ammatillisiin verkostoihin ja hyö- dyntävät aina avoinna olevan kirjaston kansallisia verkkoaineisto- ja. Vanhukset kokoontuvat yhteisiin opinto-, liikunta- ja kulttuu- rikerhoihin. Lisäksi monet osaavat vanhukset osallistuvat niihin suoraan kotoa käsin. Kampuksista ja niiden ympäristöistä on py- ritty tekemään kaikenikäisiä innostavia, ja modernit tilaratkaisut on suunniteltu siten, että ne tukevat yhteisöllisyyttä. OPPIMISYMPÄRISTÖJEN MUUTOS Oliveria alkaa selvästi jo hieman jännittää koulunkäynnin aloitta- minen. Matias saa lähes joka päivä vastata pojan kouluun liitty- viin kysymyksiin. He käyvät yhdessä katsomassa perusopintojen aloittamista kuvaavia ja Oliverin koulua esitteleviä videoita, jois- sa tulevat opettajat toivottavat oppilaat tervetulleeksi. Samalla Matias muistelee, kuinka koulumaailma on hänen omista ja jo Oliverin isosiskonkin ajoista muuttunut. Hän suoritti omat opin- tonsa 1990- ja 2000-luvuilla vielä hyvin perinteisissä, fyysisissä oppilaitoksissa. Ensin peruskoulussa, sitten ammattiopistossa ja muutamia vuosia myöhemmin tutkintoaan täydentäen ammatti- korkeakoulussa, missä hän tapasi myös vaimonsa Johannan. Nykyään oppimisessa, opetuksessa ja ohjauksessa hyödyn- netään pääosin digitaalisia työkaluja sekä virtuaalista ja lisättyä todellisuutta. Virtuaalitodellisuus on tietokonesimulaation tuot- tamien aistimusten avulla luotu keinotekoinen mutta todentun- tuinen ympäristö. Virtuaaliympäristössä voi liikkua kannettavilla päätelaitteilla, tietokoneilla tai virtuaalilaseilla. Virtuaalitodelli- suudella voidaan simuloida jotakin todellista ympäristöä tai luo- da osittain tai täysin kuvitteellinen ympäristö. Visuaalisen näky- män lisäksi todentuntuisuutta vahvistetaan muilla aistiärsykkeillä kuten äänillä, hajuilla, lämpötiloilla, kosketuksilla ja liikkeillä. Vir- tuaalitodellisuus toimii kouluissa myös empatiakoneena, jonka avulla oppilaat voivat asettua muiden ihmisten asemaan missä päin maailmaa tahansa, kulttuurista, kielestä tai uskonnosta riip-

79

KESÄKUU - SIVISTYS

Made with FlippingBook - Online Brochure Maker