DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

Ihmisen korvaamattomimpiin taitoihin kuuluu kyky yhdistää eri alueiden ja tasojen ymmärrystä sekä löytää syy-seuraussuhteita ja luoda uutta. Kaiken saatavilla olevan tiedon merkityksellisyy- den arviointi jää siis opiskelijoiden itsensä pohdittavaksi. Paras lopputulos saadaan aikaiseksi, kun inhimillinen luovuus ja koneel- linen suorittaminen yhdistetään. Opettajan rooli on perinteisen opettamisen sijaan ohjata ja inspiroida oppilaita ajattelemaan itsenäisesti sekä tukea oppilai- den keskinäistä ryhmätyöskentelyä ja vuorovaikutuksen synty- mistä. Tiedon muistamisen sijaan oppilaiden tulee osata käsitellä, yhdistää, tuottaa ja välittää tietoa. Opettajia voidaan kutsua op- pimiskokemussuunnittelijoiksi, joiden tehtävä on muokata oppi- misolosuhteita kullekin oppilaalle otollisiksi ja yksilöllistä etene- mistä tukeviksi. Tekoäly seuraa alustojen kautta myös opettajien kehittymistä ja tarjoaa henkilökohtaista ammatillista osaamista vahvistavia kursseja ja sisältöjä. Vakiintuneessa käänteisessä opetuksessa oppilaat tutustuvat uuteen asiaan itsenäisesti videoiden, virtuaalimaailman ja op- pimispelien kautta. Tämän jälkeen asiasta keskustellaan ja sitä käsitellään harjoitusten ja oppimisnäyttöjen muodossa yhdessä opettajan ja muiden oppilaiden kanssa. Toinen suosittu opetuk- sen muoto on ilmiöpohjainen oppiminen, jossa oppilaalle anne- taan ajankohtaisiin ilmiöihin liittyviä selvitystehtäviä ja tuetaan ratkaisujen etsimisessä. Kaikki uudet oppimisen muodot tähtää- vät oppilaiden hyvinvointiin, kiinnostuksen ja uteliaisuuden he- rättämiseen sekä tulevaisuudessa tarvittavien kykyjen vahvista- miseen. Uudenlaiset oppimisympäristöt ja -menetelmät on kehitetty yhdessä yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa. Oppimisym- päristöt ovat hallinnollisista kuntarajoista riippumattomia. Kie- liopinnoissa sekä erilaisiin kulttuureihin ja uskontoihin tutustut- taessa yhteistyötä tehdään myös ulkomaille, tekoälyn toimiessa kanssakäymisen tulkkina.

82

DIGITAALINEN JA IHMISLÄHEINEN KUNTA 2035

Made with FlippingBook - Online Brochure Maker