Warkis kausijulkaisu 2023-2024

Warkis U14

parhaimmillaan harrastajilleen tuo. Peleistä vapaita viikonlop puja jätetään kalenteriin, jotta muille talven harrastuksille ja levolle jää tilaa. Joukkueessa harjoittelee yhdessä tällä hetkellä 31 pelaajaa, joista kaksi tulee Suonenjoelta, viisi Pieksämäeltä, 10 Leppävirralta ja 14 Varkaudesta. Lisäksi Suonen joella harjoittelee itsenäisesti 11 SuKiKa pelaajaa. Tekemisen meininki on jatkunut oikein hyvänä ja merkitsevim mät asiat tälle on innokkaat pelaajat, jotka osallistuvat aktiivisesti harjoituksiin ja peleihin. Toisena asiana on joukkueen kokenut valmennus, jota Juniori-Jukureiden (Varkaus ja Pieksämäki) ja KalPan (Lep pävirta) taitovalmentajat käyvät säännöllisesti sparraamassa ja opastamassa oikeanlaisiin harjoitteisiin eli juuri niihin asioihin mihin U14-junioreissa on tärkeintä keskittyä.

sen taitoja on ryhdytty harjoit telemaan entistä enemmän ja tärkeänä asiana edelleen ovat pelaajien kotijoukot, jotka oikealla tavalla kannustavat lapsiaan sekä kuskaavat ja kustantavat toimintaa. Pelaa jien taidot kehittyvät huimaa vauhtia ja saamme kokea paljon onnistumisen elämyksiä niin kaukalossa kuin kaukalon ulkopuolella kannustusjoukoissa ja talkootehtävissä. Joukkue urheilun ja ylipäätään juniori harrastetoiminnan yksi tärkein tehtävä on opettaa ryh mässä toimimisen taitoja. Tämä on myös tärkeimpiä seuramme arvoja. Tavoite on että jokainen pelaaja tulee hyvällä mielellä hallille ja lähtee sieltä vielä paremmalla.

Keski-Savon U14-2010 joukkuei den neljäs yhteinen toiminta kausi on jo hyvässä vauhdissa. yhteistyössä ovat Varkauden, Pieksämäen, Leppävirran ja Suonenjoen jääkiekkoseurat, Warkis, PiPS, LeKi-75 ja SuKiKa, joukkueen nimi lyhennettiin ytimekkäästi muotoon Sawo Hockey ja tämän tiimoilta saatiin myös uudet tyylikkäät pelipaidat. Toimintakausia on jokaisella seuralla tässä 2010 ikäluokassa takana jo monia. Tälle kaudelle ilmoitettiin sarjaan yksi AAA ja kaksi AA joukkuetta, näin saam me turvattua talousalueen juni oreille jääkiekon harrastusmah dollisuuden kotipaikkakunnalla ja pelaamisen jokaisen pelaajan tasolle sopivassa joukkueessa. Tällä 2023-2024 pelikaudella jat kamme samalla tavalla ja viime kauteen verrattuna lisäämme

hieman yhteisharjoittelua, mut ta edelleen suurimman osan harjoituksista pelaajat harjoit televat kotipaikkakunnissaan. Toinen U14 AA joukkue koostuu SuKiKa pelaajista ja harjoittelee itsenäisesti Suonenjoella, yh teistyö mahdollistaa pelaajien liikkumisen vapaasti joukkuei den välillä, jolloin mahdollista pelaajapulaa otteluihin voidaan auttaa suuntaa ja toiseen. Joukkueen sarjakausi on alkanut jo syyskuun lopulla ja ennen sarjapelejä osallistuimme Jukureiden järjestämään Heimoturnaukseen Mikkelissä, lisäksi pelasimme pelitällejä Lahdessa Pelikaaneja vastaan ja myös Diskos ja Jokipojat kävivät vieraanamme Pieksämäellä. Harjoituspeleissä tuli voittoja ja tappioita eli saimme kokea kaikki tunneskaalat mitä urheilu

Jääkiekko on koko perheen harrastus! Let’s play hockey!

Jääkiekkoterveisin Warkis Sawo Hockey U14

Tällä kaudella joukkuepelaami

14

WARKIS KAUSIJULKAISU 2023-2024

Made with FlippingBook Digital Publishing Software