Warkis kausijulkaisu 2023-2024

Leijonakiekkokoulu 2023-2024 Warkis Leijonakiekko-koulu

ja ennen kaikkea hauskaa on ollut.

meidän suurin painopiste mitä pyrimme kehittämään kaikissa harjoituksissamme. Pelitälleihin kiekkokoulu on syyskauden aikana osallistunut 2 kertaa. Ekat olivat Varkaudessa ja toiset Mikkelissä. Olemme pelan neet Savonlinnan, Mikkelin, Suonenjoen sekä Pieksän mäen kiekkokouluja vastaan. Voittoja ja tappioita on tullut

että leijonan alkujen määrä harjoituksissa on kasvanut kauden edetessä ja tällä het kellä meitä on enimmillään noin 26 pikkuleijonaa. Harjoituksiemme rakenne perustuu hauskuuteen, kavereihin tutustumiseen ja tietysti pelisääntöjen opet telemiseen. Luistelutaidon kehittäminen on kaikkien pelien ja leikkien ohessa

aloitti toimintansa tänä vuonna lokakuun puoles sa välissä. Ensimmäisillä kerroilla paikalle saapui noin 12-15 pelaajan alkua. Tämän jälkeen toiminta on vakiintunut kahdesti viikossa tapahtuvaksi ti klo 18.00-19.00 kilpahalli ja torstain klo 18.15 – 19.15 harjoitushalli.

Kiekkokoulun rehtori kiittää kaikkia kiekkokouluun osal listuneita. Pidämme muuta man viikon hengähdystauon joulun aikana ja kevät kausi jatkuu sitten loppiaisen jäl keen. Toivottavasti kevätkau della rikotaan 30 osallistujan rajapyykki. Kaverit rohkeasti mukaan vaan.

Ilokseni olen huomannut

Terveisin, Junioripäällikkö Mika Immonen

Kiekkokoulua sponsoroi:

6

WARKIS KAUSIJULKAISU 2023-2024

Made with FlippingBook Digital Publishing Software